Kyselyn mukaan lukuisat suomalaiset uskovat taloudellisen epävarmuuden ylläpitävän olosuhteita syntyvyyden vähenemiseen.
Kalevi Rissasen mielestä kuitit paljastavat myös, mitä hoitoon tarvitaan. Iisalmelainen lääketieteen lisensiaatti Kalevi ...
Presidentti Stubb ei pidä pohjoiskorealaisten joukkojen mahdollista liittymistä Venäjän rinnalle askeleena kohti suursotaa.
Lehden mukaan kirjasta selviää myös erikoinen yksityiskohta kuningas Charlesin ruokavaliosta: kuningas syö lounaaksi ...
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken matkustaa huomenna Israelista Saudi-Arabiaan, kertoo nimettömänä pysyttelevä ...
Toimittaja kohtasi lapset ja antoi heille kyydin pakolaisleiriin. Israel on tappanut Gazassa yli 16 000 lasta.
Viron rallitähti Ott Tänak kertoi tiistaina dramaattisen uutisen: hänen luottomiehensä Kuldar Sikk loukkaantui vakavasti ...
Tiistaina Eurojackpotissa oli jaossa 40 miljoonan euron pääpotti. Eurojackpotin oikea rivi on tiistaina 4, 32, 36, 38 ja 47.
Merkin yhteydessä myös korostetaan, että Google ei takaa yrityksen tai sen tuotteiden luotettavuutta, vaikka tulkitseekin ...
Hämeen poliisilaitos pyytää havaintoja noin 45-vuotiaasta kateissa olevasta miehestä. Hän liikkuu mahdollisesti Forssan ja ...
Pelkojen kohtaaminen on asia erikseen, mutta kasvissyöjää ei pitäisi pakottaa lihansyöntiin ”itsensä ylittämisen” nimissä, ...
Fortum on aloittanut Hollannissa oikeudenkäynnin entistä Venäjän liiketoiminnasta vastannutta tytäryhtiötään vastaan. Yhtiö ...