News
Puolustusvoimat myy käytöstä poistettua materiaalia Kalkussa Tampereella kaksi kertaa vuodessa. Puolustusvoimat huutokauppaa ...
Friedrich Merzin nopea aloitus liittokanslerina tekisi hyvää Euroopalle ja erityisesti Pohjoismaille
Tiistainen äänestys Saksan parlamentissa muistutti, ettei liittokansleriksi innokkaasti odotetun Merzin hallitustaipaleesta ...
Koska ratikkatyömaa aiheuttaa liikennereitteihin muutoksia lähes viikoittain, Pirkanmaan Osuuskauppa on poistanut Sale ...
Tampereen kaupunki toteuttaa tänä kesänä Keskustorille tapahtuma-alueen, jossa on tarjolla ravintolapalveluiden lisäksi ...
HIFK aloitti uuden kauden pohjustamisen julkaisemalla maalivahti Niko Hovisen ja hyökkääjä Petrus Palmun jatkosopimukset.
Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi laajan terrorismirikoksiin liittyvän esitutkinnan. Yhtä ihmistä epäillään ...
Tampereen kaupunki myy Tipotien sosiaali- ja terveysaseman Nordisk Renting oy:n omistamalle kiinteistöosakeyhtiölle.
Tullakseen valituksi Merz olisi tarvinnut 316 ääntä, mutta hän sai vain 310 liittopäiväedustajan tuen. Valintaa vastusti 307 ...
Tampereella 29.–30. marraskuuta järjestettävien Kirjafestareiden yhteyteen on saatu tänä vuonna Antikvaariset Kirjafestarit ...
Tapparaa viime kaudet edustaneen Philip Granathin ja Norjan A-maajoukkueen välillä roihuaa jälleen. Norjalainen TV2 raportoi ...
Ylöjärvellä sijaitsee hautakiven muotoinen muistomerkki, jonka edessä on usein kukkia ja kynttilä palamassa. Aamulehti ...
Seuraava suomalaissoppa odottaa syyskuussa. Silloin nyrkkeilykehään nousee 50-vuotias jääkiekkolegenda Jere Karalahti, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results